Jo neljättä kertaa kirjailijat kokoontuvat Ittipäähän, entiselle työväentalolle, keskustelemaan toistensa ja omista kirjoistaan ja niiden kautta vähän kaikesta.
Katse ajan läpi -tapahtuman konsepti on yksikertainen: lavalla on aina kaksi kirjailijaa, kaksi tasavertaista keskustelijaa. Kuitenkin jokaisessa reilun tunnin mittaisessa kohtaamisessa aina jompikumpi on vähän enemmän vetovuorossa, mutta molemmat kuljettavat dialogia sinne, mihin se kulloinkin on menossa, mistä palaamassa tai minne eksymässä.
Tänä kesänä jatketaan keskusteluja aiempien kesien tapaan. Vieraina ovat olleet Joel Haahtela, Annina Holmberg, Olli Jalonen, Riitta Jalonen, Jari Järvelä, Katja Kallio, Anneli Kanto, Tommi Kinnunen, Sirpa Kähkönen, Maritta Lintunen, Jenni Linturi, Riikka Pelo, Petri Tamminen, Meri Valkama, Johanna Venho, Maarit Verronen ja Kjell Westö.
Tapahtuman suosio on heidän kaikkien ansiota.
Meitä on alusta asti inspiroinut myös itse Ittipää, yli satavuotias hirsirakennus. Sen seinien sisällä yleisö istuu kaikessa rauhassa kuuntelemassa kirjailijoiden keskusteluja kirjoittamisesta, henkilöhahmoista, tunnekuljetuksista ja ties mistä. Salissa on usein naurettu ja vähän liikututtukin.
Rauhallisen kirjallisuustapahtuman maine on levinnyt kirjailijoiden keskuudessa. Heitä ei ole tarvinnut houkutella vieraaksi keskustelemaan kirjoistaan.
HEIDI KÖNGÄS
HEIKKI HELLMAN
Yhteistyökumppanit
Ruovesi-Säätiö
Anni Kytömäki (s. 1980) on varmasti Suomen ja ehkä koko maailman ainoa kirjailija, joka on antanut äänen jokihelmisimpukalle. Hänen Finlandia-voittajateoksessaan Margarita simpukalla (Margaritifera margaritifera) on oma kertojanääni. Kytömäki kuvaakin kotisivullaan simpukan sanojen kirjoittamista hienoksi tutkimusmatkaksi.
Luonnon hyväksikäyttö ja tuhoutuminen ovat luontokartoittajana työskennelleen Kytömäen kirjojen keskeistä ainesta. Teosten ihmisetkin näyttäytyvät usein monimutkaisessa suhteessa luontoon. Margaritan päähenkilö samaistuu simpukkaan ja kamppailee sietämättömän raskauspahoinvoinnin kanssa. Tuore Mirabilis-romaani, joka ajallisesti vaeltaa pitkän ajan nälkävuosista 1930-luvulle, toteemieläimeksi loikkaa kahlitsemista kaihtava amurintiikeri.
Jo esikoisteos Kultarinta sai Kaarlen palkinnon ja Tulenkantaja-palkinnon ja oli ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi.
Romaanit:
Heidi Köngäs (s. 1954) on Lohjalla ja Ruovedellä asuva kirjailija, jota on kiitetty suomalaisen sielunelämän oivaltavasta kuvauksesta. Kirjojen päähenkilöt ovat usein naisia, jotka yrittävät löytää oman tiensä historian ja henkilökohtaisen elämän solmukohdissa.
Köngäksen tuotannossa on kaksi linjaa. Oman suvun historiasta ovat ammentaneet Luvattu, Jokin sinusta, Mirjami ja Sandra, jotka sijoittuvat Ruoveden ja Mäntän maisemiin. Viime syksyn Tango Frisk avaa väylän suvun vaiheisiin Vähässäkyrössä ja Saarijärvellä. Hän on kirjoittanut myös romaaneja, joiden pohjana ovat todelliset historialliset henkilöt, kuten Albert Speer, Hertta Kuusinen ja Marja Rankkala.
Luvattu oli ehdolla Runeberg-palkinnon saajaksi ja Dora, Dora Finlandia-ehdokkaana. Botnia-ehdokkaana ollut Sandra sai Kiitos kirjasta -mitalin. Köngäs on tehnyt myös lastenkirjoja ja tunnetaan työstään Yle Draamassa.
Romaanit:
Markus Nummi (s. 1959) julkaisee harvoin, sillä hänen romaaninsa eivät ole sidoksissa hetkeen vaan aikaan. Nummen kieli ja aiheet vaihtelevat, sillä hän ei seuraa omia jälkiään, vaan uusii nahkansa joka kerta julkaistessaan uuden romaanin.
Nummen tuorein teos Käräjät on painava tapauskuvaus pitkästä oikeudenkäynnistä Pohjanmaalla. Romaani käsittelee rikosvyyhtiä, joka liittyy laittomaan sikiönlähdetykseen. Aineksistaan Nummi kirjoittaa ajatonta proosaa, joka todellakin tarjoaa lukijalleen katseen ajan läpi. Käräjät on kuvaus köyhyydestä, kyläyhteisöstä sekä yhteisesti sovitusta vaikenemisesta. Käräjät on myös kaikkea tarkkailevan, äänettömän Vilja-tädin loistava kuvaus.
Nummen esikoisteos Kadonnut Pariisi sai J. H. Erkon palkinnon ja oli ehdolla Runeberg-palkinnon ja Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Käräjät palkittiin Kiitos kirjasta -mitalilla.
Romaanit:
Romaanit:
Reidar Palmgren (s. 1966) on taiteen kentän moniottelija. Häntä on vaikea määritellä, asettaa yhteen, saati kahteenkaan muottiin. Palmgren on työskennellyt näyttelijänä, käsikirjoittajana, toimittajana ja kirjailijana. Hän valitsee aina oman tulokulmansa. Hän on välillä teatterin lavalla, välillä omissa oloissaan, aina liikkeessä.
Viime syksynä ilmestynyt Veli jota minulla ei ollut on kuin syöksy päätyseinään. Palmgren kuvaa Urho Kekkosen toimia Etsivän keskuspoliisissa, mutta romaanin kertoja ei ole Kekkonen, vaan hänen työkaverinsa fiktiivinen Axel Emil Kannisto. Aineksista syntyi ensin elokuvakäsikirjoitus, joka ei toteutunut. Sen sijaan tuli romaani, joka kulkee ja vetää, tekee häränpyllyjä miten päin tahtoo ja pitää otteessaan.
Hänen romaaninsa Jalat edellä palkittiin Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnolla. Lentämisen alkeet oli ehdolla Olvi-palkinnon saajaksi.
Romaanit:
Minna Rytisalo (s. 1974) asuu Kuusamossa. Hän lopetti työnsä äidinkielenopettajana Minna Canthista kertovan Rouva C -romaanin jälkeen. Rytisalo on julkaissut vasta kolme romaania mutta on jo niillä jättänyt jäljen kirjalliselle kentälle. Samoin teatteriin, sillä kaksi hänen romaaneihinsa perustuvaa näytelmää pyöri samana keväänä Helsingin kaupunginteatterissa.
Esikoisromaanissaan Lempissä Rytisalo poraa katseensa tiukasti ajan läpi kuvatessaan kolmen eri henkilön kautta sodanaikaisen Koillismaan tapahtumia. Hän kirjoittaa ihmisistä poikkeusoloissa, jotka eivät tee heistä yhtään jalompia. Lehtihaastattelussa kirjailija on sanonut, ettei naisten vähättely ole kadonnut. ”Sen enempää tasa-arvo kuin naisten saavuttamat oikeudet eivät ole pysyviä. Kaikkea voi alkaa rapauttaa.”
Lempi sai Kiitos kirjasta -mitalin ja Botnia-palkinnon, Rouva C Kaarlen ja Tulenkantaja-palkinnon.
Romaanit:
Irene Zidanin (s. 1986) esikoisromaani Isäni appelsiininkukkien maasta on herättänyt kirjallisella kentällä huomiota, ja syystä. Romaani kertoo perheestä, jonka palestiinalainen isä on muuttanut Suomeen ja perustanut perheen. Isän sydämen pohjimmaisen kerros kuitenkin jäänyt kotimaahan, eikä hän opi suomea.
Romaani on syvimmillään isän ja tyttären suhteen kipeä kuvaus. Tytär ei opi isänsä kieltä, mutta hän kantaa kahta maata itsessään. Aikuisena hän opiskelee arabiaa ja työskentelee ulkomaantoimittajana ja raportoi suomalaisille Lähi-idän konfliktista. Toimittajan työn ”objektiivinen katse” suojaa häntä, mutta jossain vaiheessa hän väsyy.
Isäni appelsiininkukkien maasta tuo mieleen ruotsinsuomalaisten kuvaukset ikuisesta kahdella tuolilla istumisesta, uuden kotikielen vetovoimasta ja siitä pohjasurusta, jonka oman taustan erilaisuus kaikkine ristipaineineen aiheuttaa.
Romaanit:
Lauantai 7.6.
12.00
Avaus Heikki Hellman
12.05
Kirjailija Irene Zidan,
keskustelija Heidi Köngäs
Tauko
13.45
Kirjailija Minna Rytisalo,
keskustelija Reidar Palmgren
Tauko
15.15
Kirjailija Markus Nummi,
keskustelija Anni Kytömäki
Sunnuntai 8.6.
10.00
Kirjailija Reidar Palmgren,
keskustelija Irene Zidan
Tauko
11.30
Kirjailija Heidi Köngäs,
keskustelija Markus Nummi
Tauko
13.15
Kirjailija Anni Kytömäki,
keskustelija Minna Rytisalo
14.30
Päätös
Ittipää on alkujaan työväentalo, jonka Eteenpäin Työväenyhdistys rakensi Ylä-Vääriin vuonna 1908. Nykyään talo on yksityisessä omistuksessa ja toimii pienenä paikallisena kulttuurikeskuksena.
Siitä, miksi taloa sanotaan ”Ittipääksi”, on monta tarinaa. Alusta alkaen talo tunnettiin iltamien, tanssien, häiden ja muiden juhlien näyttämönä – ja oli talossa myös oma putka. Työväenyhdistys piti talossa omia kokouksiaan, mutta se tarjosi tilat myös kylän muille kokouksille. Talossa on nähty sekä teatteria että elokuvaesityksiä, pihalla on pelattu ja urheiltu. Sodan aikana Ittipäässä majoitettiin venäläisiä sotavankeja, jotka työskentelivät lähiseudun maatiloilla.
Vuonna 1907 perustettu työväenyhdistys oli kerännyt jäseniä sekä Ruoveden että silloisen Vilppulan alueelta. Kun työväenliike kansalaissodan jälkeen jakautui kahtia, Eteenpäin päätti pysyä Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) riveissä. Toisen maailmansodan jälkeen yhdistys sen sijaan päätti liittyä Suomen Kansandemokraattiseen Liittoon (SKDL).
Ittipäätä laajennettiin 1926, jolloin talo sai nykyisen juhlasalisiipensä. Sähköt saatiin 1949. Vaikka toiminta alkoi vähitellen hiipua, vielä uuden vuosituhannen alussa siellä järjestettiin tansseja. Kun yhdistys vietti satavuotisjuhliaan 2007, juhlapuhujaksi oli kutsuttu teatteriohjaaja Kalle Holmberg, Väärinmajan kesäasukas.
Vuonna 2015 työväenyhdistys myi hyvin säilyneen talon Jari ja Pirjo Valkeejärvelle, jotka ovat sen jälkeen jatkaneet kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ja hyvin säilyneen talon ylläpitoa ja kunnostusta.
Uuden elämän myötä talossa on nähty vuodesta 2018 alkaen kesäisin Lakanateatterin esityksiä, Heidi Köngäksen näytelmät Sandra, Kyllä tästä selvitään ja uusin produktio Lyytin laulu. Myös Musiikkia Ruovesi -festivaali tuo kamarimusiikkikonserttejaan Ittipään tunnelmallisten hirsiseinien suojiin. Ittipäässä on järjestetty kursseja, häitä ja sukujuhlia.
Myös Ittipään kesäkuisesta kirjallisuustapahtumasta on tullut vuosittain toistuva perinne.
Kiinnostavat kirjailijat kokoontuvat jo neljättä kertaa Ylä-Väärin Ittipäähän keskustelemaan kirjoistaan, kirjallisuudesta ja niiden kautta vähän kaikesta. Tulevan kesän kirjailijavieraat ovat Anni Kytömäki, Heidi Köngäs, Markus