Lakanateatteri sai ministeriön korona-avustuksen

Lakanateatteri on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä 1 000 euron korona-avustuksen. Kyse on erityisavustuksesta, jonka kohteena oli Ittipäässä, Ylä-Väärin kylässä, järjestetyt Sandra-näytelmän esitykset. Kuluneena kesänä tapahtuma jouduttiin järjestämään supistettuna. Näytöksiä oli vain kaksi ja molemmat noin puolelle katsomolle.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi lokakuussa yhteensä lähes 7,2 miljoonaa euroa kesän kulttuuritapahtumien järjestäjille.  Tukea myönnettiin yhteensä sadalle hakijalle. Suurin tuen saaja oli Savonlinnan oopperajuhlat, jolle myönnettiin 780 000 euroa. Mäntän kuvataideviikot sai jaossa 100 000 euron tuen.

Ministeriö tukee tapahtumien järjestäjiä, jotta ne pystyvät jatkamaan toimintaansa koronatilanteen aiheuttamista tappioista huolimatta ja valmistautumaan ensi vuoden tapahtumien järjestämiseen. Lakanateatterin saama avustus kompensoi menetettyjä lipputuloja ja käytetään palkkojen, käyttökorvausten ja tilavuokrien maksuun.

”Korona on kurittanut kulttuuritoimijoita kovalla kädellä. Siksi on tärkeää, että tämän vuoden lisätalousarviossa on pystytty ohjaamaan lisätukea kulttuurille ja taiteelle”, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko sanoo opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivulla.

Kesän kulttuuritapahtumille suunnattuja korona-avustuksia haettiin ministeriöltä noin 12 miljoonan euron edestä joko toiminnan lisärahoituksena tai erityisavustuksena.

Piditkö artikkelista? Jaa se muillekin!

Share on facebook
Share on twitter
Share on email

Tässä blogissa saa kommentoida vain omalla nimellä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta arvostella, mutta karsin kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.

Jätä kommentti