Sanoman kaupat Raumalla eivät tulleet yllätyksenä

Jälleen kerran näyttää käyneen niin,
että lehdistön keskittymistä
ei nähdä meillä uhkana
vaan mahdollisuutena,
keinona säilyttää pieni aluelehti
elinkelpoisena.


Sanoma Media Finland tiedotti kuluneella viikolla, ostavansa Marva Media Oy:n koko osakekannan. Marva julkaisee Raumalla ilmestyvää Länsi-Suomi-lehteä. Lehden perustivat vanhasuomalaiset vuonna 1905. Johtavan aseman omalla markkina-alueellaan se saavutti 1920-luvulle mennessä. Viime vuosina se on käynyt kilpailua lukijoista raja-alueilla niin Porissa ilmestyvän Satakunnan Kansan kuin Turussa ilmestyvän Turun Sanomien kanssa.

Vuodesta 2019 alkaen Länsi-Suomi on ilmestynyt seitsemän päivän sijaan enää viidesti viikossa. Lehti teki viime vuonna runsaan kuuden miljoonan euron liikevaihdon, ja tulos oli niukin naukin plussalla.

Kaupassa Sanoman salkkuun tuli myös kaupunkilehti Raumalainen sekä Rauman Suorajakelu Oy.

Näin lehdistö Suomessa keskittyy: pala palalta, pienin askelin.

Kauppa on looginen siirto
sekä Sanoman että
Marva Median kannalta

Sanoman ja Marvan välinen kauppa ei tullut yllätyksenä. Miksi?

Ensinnäkin kauppa on looginen Sanoman sanomalehtiliiketoiminnan kannalta. Se osti runsaat kolme vuotta sitten Alma Median aluelehdet. Siinä yhteydessä sen omistukseen tulivat paitsi Tampereella ilmestyvä Aamulehti ja seitsemän paikallislehteä Pirkanmaalla myös Satakunnan Kansa ja neljä paikallislehteä Satakunnassa. Nyt Sanoma luotsaa myös jälkimmäisen maakunnan toista päivälehteä. Paletti täydentyy.

Looginen ratkaisu oli myös Marva Median kannalta. Länsi-Suomi on lopulta varsin pieni lehti 24 hengen toimituksineen. Perheyhtiöllä tuskin olisi ollut voimavaroja digikehitykseen, vaikka verkkolehteen onkin panostettu. Kuten Sanoma Media Finlandin liiketoimintajohtaja Petteri Putkiranta sanoi Suomen Lehdistölle, digikehitys ”vaatii skaalaa”, isompia hartioita.

Tämän tietävät sekä omistajat että toimitukset. Jälleen kerran näyttää käyneen niin, että lehdistön keskittymistä ei nähdä meillä uhkana vaan mahdollisuutena, keinona säilyttää pieni aluelehti lehti elinkelpoisena.

Kaupan myötä
koko Satakunnan sanomalehtimarkkina
on käytännössä Sanoman hallussa.

Kun Sanoma osti Alma Median aluelehdet, Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) tutki kaupan ja hyväksyi sen.

”Vaikka Helsingin Sanomia luetaan myös Uudenmaan ulkopuolella ja lehdellä on paljon lukijoita myös Pirkanmaalla ja Satakunnassa, Sanoman ja Alma Media Kustannuksen sanomalehtien lukijat eivät kuitenkaan KKV tekemän laajan kyselytutkimuksen perusteella näe toisen kustantajan sanomalehteä varteenotettavana vaihtoehtona heidän tällä hetkellä tilaamalleen sanomalehdelle”, KKV muotoili.

Tiedossa ei ole, mitä virasto aikoo tehdä Sanoman Marva-kaupan kohdalla, tutkiiko edes? Länsi-Suomen ja Satakunnan Kansan kilpailijasuhde on joka tapauksessa tiiviimpi kuin Helsingin Sanomien ja Satakunnan Kansan.

Kaupan myötä koko Satakunnan sanomalehtimarkkina on käytännössä Sanoman hallussa. Maakunnassa tosin ilmestyy vielä neljä ketjujen ulkopuolista paikallislehteä – Eurassa, Huittisissa, Ulvilassa ja Noormarkussa. Niiden vajaan kolmen miljoonan euron yhteenlaskettu nettomyynti ei ole ihan merkityksetön, muttei muodosta kuin runsaan kymmenesosan markkinasta.

Porin ja Rauman välimatka
on pidempi kuin se kartalla näkyvä
42 kilometriä linnuntietä.

Millaista kulttuurista muutosta Länsi-Suomen siirtyminen Satakunnan Kansan kumppaniksi merkitsee? Sitä on jännittävä seurata. Pori ja Rauma ovat olleet kuin ässät ja lukko ja pitäneet ylpeästi kiinni omastaan. Välimatka on pidempi kuin se kartalla näkyvä 42 kilometriä linnuntietä.

Vaikka lehtien toimitukset Sanoman huomassa varmasti lisäävät yhteistyötä, puhdas yhteistoimitus ei ainakaan lähiaikoina näytä todennäköiseltä. Länsi-Suomen lukijat, joita KMT:n mukaan on 74 000, halunnevat lukea Rauman alueen uutiset edelleen Raumalta käsin toimitettuina.

Kirjoitus on julkaistu alun perin 1.9.2023 Median keskittyminen ja mediasisältöjen moninaisuus -hankkeen sivuilla.



Piditkö artikkelista? Jaa se muillekin!

Tässä blogissa saa kommentoida vain omalla nimellä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta arvostella, mutta karsin kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.

Jätä kommentti