HELSINGIN SANOMAIN SÄÄTIÖ myönsi tällä viikolla ensimmäiset Tiedettä suomeksi -palkintonsa. Yhteensä 25 000 euron palkintosumma jaettiin kolmen saajan kesken. On helppo sanoa: palkinnot tiesivät paikkansa.
Suurimman palkinnon, 15 000 euroa, sai Media & viestintä -lehti uraauurtavasta työstään media- ja viestintätutkimuksen suomenkielisenä julkaisijana. Lisäksi myönnettiin kaksi 5 000 euron palkintoa tietokirjan kirjoittajille. Riku Neuvonen palkittiin Sananvapauden historia Suomessa -kirjasta, Minna Horowitz, Hannu Nieminen ja työryhmä puolestaan teoksesta Viestintä kuuluu kaikille.
Joka toinen vuosi myönnettävän Tiedettä suomeksi -palkinnon tehtävä on tukea viestinnän alalla tehtävää suomenkielistä julkaisemista ja nostaa sen arvostusta. Uusi palkinto täydentää mallikkaasti Koneen Säätiön jo vuodesta 2010 myöntämää Vuoden Tiedekynä -palkintoa, joka myönnetään tieteelliselle kirjoitukselle, jossa suomen kieltä on käytetty erityisen ansiokkaasti.
Kannustusta kotimaisilla kielillä julkaistavalle tutkimukselle tarvitaankin, sillä kuluvan vuosituhannen kaksi ensimmäistä vuosikymmentä yliopistot ovat pyrkineet kaikin keinoin ja kyynärpäät kolkaten kansainvälistymään. Samalla englannista on tullut meillä myös yhteiskuntatieteiden ja enenevästi myös humanistien äidinkieli.
KANSAINVÄLISYYS ja englannin kieli eivät kuitenkaan yksin pyhitä tutkimusta. Suomenkielisille tiedejulkaisuille myönnettävät palkinnot heijastelevat tätä asennemuutosta.
Yksi syy asenteiden joustoon on ollut Julkaisufoorumi, Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) toteuttama tieteellisten julkaisukanavien tasoluokitus. Alun lastentautiensa jälkeen Jufo-luokitus on johdonmukaistunut ja nostanut myös parhaiden kotimaisten foorumien arvoa – myös tutkijoiden silmissä.
Julkaisufoorumi luokittelee kaikki tieteelliset julkaisukanavat neljään eri tasoon: perustaso (1), johtava taso (2) ja korkein taso (3). Neljäntenä tulee taso 0, joka viittaa kanaviin, jotka on arvioitu mutta jotka eivät täytä tason 1 kriteerejä. Kotimaisen julkaisemisen arvoa on nostanut se, että tasolle 2 on kelpuutettu joukko kotimaisia tieteellisiä aikakauslehtiä – muun muassa Media & viestintä – sekä myös kirjankustantajia – muun muassa Gaudeamus ja Vastapaino, joiden molempien julkaisuohjelmassa on myös viestinnän tutkimusta.
Sitä paitsi kotimainen ykköstasonkin julkaisu on yliopiston rahoitukseen vaikuttavien Jufo-pisteiden kannalta ihan yhtä arvokas kuin kansainvälinen ykköstason julkaisu. Julkaisufoorumi on arvioinut yli 21 000 julkaisusarjaa; niistä 87 prosenttia on joka tapauksessa korkeintaan tasolla 1.
Toinen syy kotimaisen julkaisemisen tarpeeseen on yliopistojen kolmas tehtävä, eli yhteiskunnallinen vuorovaikutus. Kotimaisella kielellä kirjoitettu tiede tavoittaa monia sellaisia yleisöryhmiä, niin ammattilaisia kuin valistuneita lukijoita, joita kansainvälisiin lehtiin hukkuvat hyvätkään artikkelit eivät koskaan voi löytää. Jälkimmäiset kirjoitetaan yleensä vain toisille tutkijoille.
Kolmas – ja edelliseen liittyvä – syy saattaa olla tutkijoiden oma halu tuoda esiin tutkimuksiaan. Koska kansainvälisiä journaaleja on yksinkertaisesti liikaa, tutkijat tyypillisesti jäljittävät vain omiin välittömiin intresseihinsä liittyviä artikkeleita. Media & viestinnän kaltaista ”omaa” lehteä sen sijaan näyttää seuraavan koko alan tutkijayhteisö. Sen artikkeleista näkee, mitä kollega seinän takana paraikaa puuhaa.
Neljäs syy on artikkelimuotoisten väitöskirjojen lisääntyminen yhteiskunta- ja humanistisissa tieteissä. Kotimainen journaali muodostaa tohtoriopiskelijalle matalamman kynnyksen kuin kansainvälinen foorumi, jonne pääsy usein edellyttää yhteisartikkelia ohjaavan professorin kanssa.
Viides syy kotimaisten foorumien suosioon on se, että suuri osa niistä on vapaasti saatavissa verkossa TSV:n Journal.fi-palvelussa tai muulla tavoin.
AVOIN SAATAVUUS yleistyy kansainvälisestikin, mutta useimmiten etsijä törmää maailmalla yhä maksumuuriin. Vuonna 1979 perustettu Media & viestintä siirtyi tilattavasta lehdestä kaikkien saatavilla olevaksi verkkojulkaisuksi vuonna 2014. Tuloja se leikkasi, mutta lukijakunta kasvoi.
Lehden artikkelit kuuluvat säännönmukaisesti Journal.fi-julkaisualustan kuukauden luetuimpiin. Vuonna 2018 lehden artikkeleita ladattiin kaikkiaan 69 754 kertaa, ja vuonna 2019 latauksia oli jo 75 378. Viime vuoden aikana suosituimpia artikkeleita ladattiin 800–1 000 kertaa, mikä on todella paljon tutkimusartikkelille.
Osasyy suosiolle on myös se, että lehden kaikki numerot saatiin pari vuotta sitten digitoitua ja löytyvät nyt osoitteesta journal.fi/mediaviestinta. Tarjolla on lähes 170 numeroa ja niissä julkaistut runsaat viisisataa tieteellistä artikkelia.
KOTIMAISILLA KIELILLÄ julkaisemisen merkityksen tunnustaminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Yliopistoja vaivannut kansainvälistymis- ja julkaisupaine ovat jättäneet jälkensä myös media- ja viestintätieteiden tutkimukseen. Siitä on tutkittua tietoa: ala on nopeasti kansainvälistynyt.
Analysoin taannoin yhdessä Tampereen yliopiston kirjastossa työskentelevien Merja Hyödynmaan ja Eija Poterin kanssa media- ja viestintätieteiden julkaisukulttuurin muutosta vuosina 2011–2017. Aineistona käytettiin opetus- ja kulttuuriministeriön Virta-tietokantaa, johon on koottu yliopistojen ja korkeakoulujen julkaisutiedot vuodesta 2011 alkaen. Julkaisukieli ja julkaisun kansainvälisyys olivat vain osa tutkituista muuttujista.
Tulosten mukaan kotimaassa julkaistujen artikkelien ja kirjojen sekä osuus että määrä puolittuivat tarkastelujaksolla. Kun vuonna 2011 vielä puolet tieteenalan vertaisarvioiduista tieteellisistä julkaisuista ilmestyi kotimaassa, vuonna 2017 kotimaisia julkaisuista oli enää neljännes. Englanninkielisiä julkaisuista oli tuolloin jo 70 prosenttia.
Yksi keskeinen syy etenkin alan kotimaisten kirjojen määrän vähenemiseen on perinteisen akateemisen harmaakirjallisuuden, erilaisten laitossarjojen, katoaminen. Sekin oli Julkaisuforumin aikaansaannoksia. Julkaisufoorumin myötä katosi myös esimerkiksi Tampere University Pressin Mediatutkimuksia-sarja, jossa ehti vuosikymmenessä ilmestyä kaikkiaan kolmisenkymmentä nidettä – väitöskirjoja, monografioita, kokoomateoksia.
MUTTA EI NIIN HUONOA, ettei jotain hyvääkin. Kotimainen julkaiseminen on todistetusti menettänyt asemiaan, mutta tulokset viittasivat myös sen elinvoimaisuuteen.
Tarkastelujakson ylivoimaisesti suosituimpina julkaisufoorumeita olivat alan keskeiset kotimaiset lehdet. Seitsemän vuoden aikana yksin Media & viestintä julkaisi 68 vertaisarvioitua artikkelia, yli seitsemän prosenttia koko alan tieteellisistä julkaisuista. Samaan aikaan kansainvälinen julkaiseminen pirstoutui. Vuosina 2011–2017 suomalaisten viestinnäntutkijoiden artikkeleita ilmestyi yli 400 journaalissa eri puolilla maailmaa.
Se tosiasia, että kotimaiset julkaisut ja suomenkielinen tutkimus muodostivat yhä runsaan neljänneksen alan julkaisutoiminnasta, voidaankin nähdä merkkinä siitä, että tutkijat yhä tarvitsevat ja arvostavat kotimaisia lehtiään. Tämä on havaittu muissakin maissa. Kotimainen ja kansainvälinen julkaiseminen eivät tutkijoiden näkökulmasta välttämättä kilpaile keskenään, vaan ne täydentävät toisiaan.
TÄRKEIN KOTIMAISEN julkaisemisen puolustus on sen kohdeyleisö: kotimaan kansalaiset. Heidän verovaroillaan tutkimusta pääosin tehdään. Sen tähden tutkimusta ja sen tuloksia on syytä tuoda myös julki kotimaisilla kielillä ja kotimaisilla foorumeilla.
Ja samalla kun suomen kieli lisää tutkimuksen saavutettavuutta, suomeksi julkaiseminen vahvistaa suomen kielen asemaa tieteen kielenä. Ja ylimalkaan kielenä, jonka avulla maailma on yhä hahmotettavissa.